Kirjoittajalta iospeksi

Viisi yötä ensi-iltaan

Ensi-iltaa edeltävällä viikolla tuottajan olotila on epätodellisen rauhallinen. Kaikilla muilla kyllä tuntuu olevan tohina päällä. Esiintyjät treenaavat harva se ilta, ja markkinointi pitää meteliä. Visuaalisella tiimilläkin on paljon puuhaa, jostain kohtauksesta puuttuu tuoli ja joltain tanssijalta kengät. Viimeisten hetkien paniikki on käsin kosketeltava, mutta minuun se ei ole tarttunut. Sitä tuntee itsensä toimettomaksi itse kunkin puuhatessa jotain, johon tuottajaa ei tarvita. Ja niin sen pitääkin olla, kun jokainen speksin tekijä vain päiviä ennen ensi-iltaa tietää, mitä on tekemässä.

Nämä kuukaudet ovat kuluneet nopeasti, mutta olemme myös saaneet paljon aikaan. Kun viime toukokuussa lupasin lähteä I/O-Speksin tuottajaksi, minulla ei ollut aavistustakaan, mihin olin ryhtymässä. Kaikista vastoinkäymisistä, menetetyistä yöunista ja muristuista kirosanoista huolimatta pestini tuottajana on kuitenkin ollut kokemus, jota en vaihtaisi pois. Tuotantotiimini ihmiset ovat kerta toisensa jälkeen yllättäneet minut luovuudellaan, sitoutumisellaan ja hulvattomuudellaan. Näiden tyyppien kanssa työskentely on ollut mahtavaa. Tietäkää, että jokainen teistä on tärkeä, eikä tämä prosessi olisi ollut sama ilman teitä.

Se, mikä tässä kohtaa minua harmittaa, on, etten ole ehtinyt paremmin jalkautua esiintyjien joukkoon. Halusin tehdä itseni tutuksi ja helposti lähestyttäväksi, etten olisi vain se joku, joka tulee kumartamaan viimeisenä. Siksi vähän kirpaisee, kun yhä joku saattaa ohimennen kysäistä, että mitäs sä teetkään speksissä. No, vuorokaudessa on tietty määrä tunteja, joten täytyy hyväksyä, ettei kaikkialle voi ehtiä. Toisaalta, Ronja ja Loviisa, Lotta ja Niina sekä Kaisu ovat tehneet niin hyvää työtä esiintyjien kanssa, ettei minulla ole ollut epäilystäkään, etteikö tästä kaikesta tulisi jotain hienoa.

Viimeisten päivien aikana tapahtuu paljon, kun koko kakku kasataan lopultakin samalle lavalle. Riittävät yöunet ja lobotomiapotilaan hermot ovat tarpeen jokaiselle tässä loppurutistuksessa, ja itselleen tulee antaa anteeksi kaikki se roskaruoka, alisuoritettu opiskelu ja muut laiminlyödyt velvollisuudet näiden parin viikon aikana. En voi taata, että se on sen arvoista, mutta kolmannen vuoden speksaajakokemuksella voin sanoa, että minulle se on ollut. Tiedän myös, että jokainen haluaa hioa oman suorituksensa priimakuntoon ensi-iltaa varten, mikä omalta osaltaan lisää jännitystä ja paineita. Siksi haluan sanoa jokaiselle siellä lavalla: muistakaa pitää hauskaa!

12809925_10205289925228131_330062672_o

Tiina Kemppainen
tuottaja

Kauhun ja haikeuden yhdistelmä on mielenkiintoinen tunnetila

KAUHU: Alle kaksi viikkoa ensi-iltaan. Tulevalla viikolla about 24 tuntia reenausta. Päälle muu elämä mikä pitäis ehtiä elää jossain vaiheessa (työt, sivuaineiden pääsykokeet, opetusharjoittelu, keittiön pöydän ja pyykkikoneen hankkiminen, liikunta, syöminen & nukkuminen, anteeks missä välissä?). Oi niitä aikoja, kun valitin äidille et mulla ei oo mitään tekemistä.

HAIKEUS: Kaikesta kiireestä huolimatta pahinta on ajatella, että neljän viikon päästä tää kaikki on ohi. Muutama päivä sitten me näyttelijät reenattiin ensimmäistä kertaa yhdessä tanssijoiden kanssa. Samalla kun juteltiin jännityksen vallassa tulevista näytöksistä, joku tuli ihmetelleeks ääneen, et mitä me tehään sit ku tää loppuu. Niin siis oikeesti. Mitä mä teen? Voi olla että jämähdän rooliini ja kuljen pitkin Turun varjoisia kujia enkä suostu palaamaan normaaliin, suhteellisen kiireettömään arkeen.

Tilannemöhnäyskuva
Tilannemöhnäyskuva. Kuva: Stina Sihvo

HELP: Rakkaat sukulaissielut, ystävät ja muut läheiset. Kaks pyyntöä. Tulkaa nauttimaan meiän reilu puoli vuotta kestäneen projektin hedelmäisistä hedelmistä Turun Gongiin ja Stadin Kapsäkkiin. Voin ylpeydellä todeta, että meillä on huippu porukka tekemässä. Ja kiireestä kun oli puhe, ni en voi ku ihmetellä että miten ihmeessä kaikki speksiläiset on pystyny ja ehtiny panostamaan tähän näin täysillä. Vai pitäskö kysyy et miten speksiläiset on onnistunu opiskelemaan ja hoitamaan sosiaalisia suhteita tänä aikana? Vai onko onnistunu? (Nyt speksiläinen, käsi sydämelle ja soitto mummulaan!) Ojdå.

Niin ja sit se toinen pyyntö. Esityskauden jälkeen auttakaa meitä palaamaan takas normaaliin elämään. 😀

Mutta nyt en kyllä enää halua ajatella elämää speksin jälkeen. Onneks sunnuntaina saa taas napsauttaa aivot speksiasentoon ja reenata ihan kunnolla <3

Possepose<3
Possepose<3

Stina ^^
Näyttelijä

Huhhuh sanon minä!

Ohjaaja on viikon Singaporessa. Apuohjaaja kolme yötä Oulussa. Tasan ei käy onnen lahjat. Paitsi tietenkin, kun tulee kyseeseen speksireenit. Saan nimittäin neljänä päivänä viikossa viettää aikaani upean, levottoman, räikeän, lämpimän, hävyttömän sekä ennen kaikkea hulvattoman näyttelijäkaartin sekä ohjaajan kanssa. Huhhuh sanon minä! Huhhuh!

Mitäs se apuohjaaja Grubert on sitten puuhaillut? Tammikuun aikana pääsin yksiin (1) treeneihin. Vanhana kunnon tuplabuukkaajana olin ottanut kaksi projektia itselleni päällekkäin. Olimme ohjaaja&luokkatoveri Siljanderin kanssa sopineet jo syksyn alussa, että homma on ihan fine, vaikka tammikuusta joutuisin olemaan hetken pois treeneistä. Hetkestä venyikin yhtäkkiä kuitenkin kaksitoista (12) treenikertaa, kun toisen näytelmäprojektin päätteeksi sain keuhkokuumediagnoosin ja sairaslomaa.

Kun vihdoin pääsin takaisin yllämainituilla adjektiiveilla kuvailemani näyttelijäjengin luo näkemään heidät todellisen työn touhussa viisi viikkoa edellisistä harjoituksista, olin sanaton, puulla päähän lyöty ja monttu auki. Sen lisäksi, että roolihahmojen kanssa tehty työ oli juossut kilometrejä eteenpäin, näin kunnolla ensikertaa todellisen yhteensopivan palapelikokonaisuuden tulevan yhteen. Ja saatoin haistaa ja maistaa ovista ja ikkunoista ulospursuavan ryhmähengen ja tekemisen meiningin. Vaikka olin laumani yli kuukaudeksi hyljännyt, tuhlaaja-apulaisohjaaja otettiin avosylin ja lämminhenkisesti vastaan tekemään sitä, minkä tekee parhaiten: nauramaan katketakseen pissat housuissa iskeville, nokkelille ja pankin räjäyttäville omstart-läpimenoille.

Hetkinen. Selasin juuri kalenteriani. Mitä? Ensi-iltaan on kolme viikkoa? Siis alle? No huhhuh ja huhhuh. Nyt on aika kääriä hihat ja palata takaisin Turkuun. Toivotan sydämeni pohjasta onnea ja menestystä viimeiseen työntäyteiseen puristukseen kaikille speksaajille! We can do this! Ja vielä syvempää sydämeni pohjasta toivotan kaikki tervetulleiksi katsomoon! Enää ei tarvitse pitkään odottaa!

 

Innon ja pelon sekaisin tuntein,

Loviisa Grubert, apuohjaaja

Missä nähään, mis’ on tänään?

Olin mukana virkistystiimissä jo viime vuonna, mutta tälle kaudelle lupauduin oikein vastaavaksi. Onneksi tiimiin tuli innokkaita ja kekseliäitä ihmisiä, joiden kanssa on ollut ilo suunnitella speksikansan illanistujaisia ja tapahtumia.

Tiimin kanssa on kokoustettu, ideoitu, leivottu sekä panikoitu tarjoilujen riittävyydestä ja siitä, että onhan kaikilla nyt varmasti hauskaa. Huolehtiminen on ollut turhaa: tarvitaan vain aika ja paikka, niin speksaajat rynnivät paikalle! Tärkeintä on viettää aikaa yhdessä niin, että ihmiset eri tiimeistä pääsevät tutustumaan toisiinsa. Speksi on yhteinen projekti, joka I/O:n tapauksessa yhdistää vieläpä monet eri ainejärjestöt saman katon alle.

Syksyn puolella ehdimme järjestää tutustumisillan sekä pikkujoulut legendaarisella Uusiksella. Pari viikkoa sitten sitsattiin omalla porukalla, ja pian tulossa on edellisten speksien katselua leffaillassa… ja sitten onkin jo ensi-illan jälkeisten kaljojen aika, Turun esityskauden hautajaisbileet ja vielä vihoviimeiset Maailmanlopun bileet Helsingin näytöksen jälkeen. Tekemistä siis riittää! Tämän vuoden tapahtumilla on ollut mitä mielikuvituksellisempia teemoja, kuten vaatekaapin kammotusten esittelyä ja vinksahtaneita satuhahmoja. Saa nähdä, mitä vielä keksitään!

Eilen biletettiin promobileiden merkeissä Gongissa. Ohjelmassa oli improilua, tanssia ja bändin sulosointuja, aikalailla siis speksin ainekset! Lipunmyyntikin on alkanut, eikä näytöksiin ole enää kuin vajaa kuukausi… Jännää!

Kuva: Sini Rasku
Kuva: Sini Rasku

Nähdään esityksissä!

Hanna Haarnio

Virkistysvastaava

#onemoreyear

Moi, mä olen Aleksi ja kolmatta kertaa tekemässä I/O-Speksiä. Saatatte muistaa minut kahdelta edelliseltä keväältä basistin paikalta, mutta tänä vuonna vaikutan speksin taustajoukoissa.

Kolmea I/O-Speksiä enempää ei kukaan ole vielä tehnytkään, ja kaudella 2013-2014 mukaan tulleetkin ovat jo varsin uhanalainen laji. Itsekin kuvittelin viime keväänä kävellessäni hautajaisbailuista kotiin, että näihin hommiin ei enää ole paluuta.

Tiedättehän Rocky Balboan? Vuoden 2006 jatko-osassa Rocky nousee kehään vielä kerran karistaakseen sisäisen petonsa. Likimain kauniisti elokuvassa todetaan, että ”every great fighter has one last great fight left in them”. Se pitää hyvin paikkansa tässäkin tapauksessa, vaikka speksillä ja nyrkkeilyllä onkin aika vähän yhteistä, enkä mäkään ole kuin aluemestari (ja ihan eri lajissa).

Kolmen speksin aikana ehtii kokemaan vaikka mitä!
Kolmen speksin aikana ehtii kokemaan vaikka mitä!

Niinpä vastoin kaikkia odotuksia huomasinkin olevani jälleen tekniikkavastaavana ja jäsenenä markkinointitiimissä. Sisäinen rauha onkin näiltä osin miltei saavutettu, sillä viimein alkaa tuntua siltä, että kaikki mahdollinen on pian annettu. Tällä speksikaudella olen esimerkiksi ollut tekemässä suurta nettisivu-uudistusta, äänittämässä musavideobiisiä ja pitkästyttänyt tämänvuotisen bändin vanhoilla roudaus- ja keikkatarinoilla.

Mä olen saanut speksiltä paljon, olenhan saanut tehdä huippujuttuja parhaiden mahdollisten tyyppien kanssa. Myös speksin tulevaisuus vaikuttaa turvatulta: tyypit osaavat bailata, samat läpät vaikuttavat sopivissa määrin edelleen relevanteilta, bändi vetää hyvin ja samaa voinen varmasti sanoa tanssijoista ja näyttelijöistäkin, kunhan vain näen heidät tositoimissa (esimerkiksi I/O-Speksin promobileissä 17.2. tähän on hyvä mahdollisuus!).

Tällä hetkellä odotan innolla tulevaa esityskautta –aiemmin olen nähnyt esityksissä vain ihmisten selät, joten on suorastaan jännittävää olla katsomassa sitä yleisön puolelta. Tosin myös tekniikan ja markkinoinnin parissa riittänee tilanteita.

Ai niin, ensi kerralla en sitten oikeasti ole enää mukana!

 

Aleksi Saloharju

Tekniikkavastaava, markkinointitiimiläinen ja dinosaurus

Freudilaisia lipsahduksia

Näyttelijäjengin taival alkoi syksyllä viikoittaisilla improtreeneillä. Leikimme, nauroimme, tutustuimme, improsimme ja nauroimme vielä vähän lisää. Jossain vaiheessa saimme nenämme eteen roolituskyselyn: Minkälaista roolia toivot? Haluatko laulaa? Osaatko tanssia? Onko sinulla jokin piilevä supervoima, josta olisi hyötyä speksissä? Toivoin semi-isoa pahisroolia, ja sanoin voivani laulaa, jos on ihan pakko ja jos kokemukseksi riittää hämyisät karaokevedot. ”Nyt shyökshyy shukkula veeenukseeeeEEEn!”

 
12656217_10153865129881684_1957309050_o

 

Marraskuussa kaikkia jännitti, oli roolitusten aika… Toiveeni eivät toteutuneet, ne ylittyivät roimasti. Minulle napsahti naispääosa ja olen mukana kolmessa biisissäkin. Roolituksen jälkeen olin jopa hieman kauhuissani. Mitenköhän selviän tästä, enhän mää ole koskaan opetellut näin paljoa vuorosanoja tai laulanut bändin kanssa! Ohjaajille on varmaankin sattunut suuremman luokan lipsahdus tai sekaannus tai molemmat…

Pelkoni ovat kuitenkin osoittautuneet turhaksi (vaikkakin olen ns. kusi sukassa aina kun lähestyn mikrofonia), ympärilläni on niin paljon mahtavia tyyppejä, joilta tiedän saavani tarvittaessa apua. Treenitkin vain muuttuvat entistä hulvattomammiksi kokoajan! On mahtavaa joutua omstarttien myötä käsittämättömiin tilanteisiin. Tänään olen mm. tanssinut raivoisaa rättitanssia sekä pidätellyt naurua vastanäyttelijän solkatessa repliikkejään saksaksi. Alan kuitenkin epäillä, että kärsin jonkinlaisesta järkevän puheen tuottamisen vaikeudesta, sillä suusta tuppaa tulemaan oikeiden vuorosanojen sijasta mitä sattuu. ”Teinköhän mää väärin kun menin juomaan….mitähh?”

Speksi ei kuitenkaan olisi speksi ilman kaikkea hermoilua, sekoilua ja jäätymisiä mitä improon liittyy. Eihän tässä olisi mitään järkeä, jos kaikki sujuisi aina prikulleen oikein, niin kuin oli suunniteltu! Speksissä pääsen astumaan sille kuuluisalle elämysalueelle, pois tutusta ja turvallisesta. Enskassa nähdään!

12660351_10153865131721684_577269227_n

Suurella Sydämellä *omstart* Suurella Perunalla,

yksi näyttelijöistä,

Paula Porrasmaa

Kamera käy!

Tähän heti alkuun vaatimattomasti todettakoon, että I/O-Speksi on parasta, mitä voi housut jalassa tehdä. Tai ehkä jopa parempaa kuin.. No niin! Pysytään asiassa!
I/O-Speksi yhdistää kasvatus- ja yhteiskuntatieteilijöiden hulluimmat ja häröimmät opiskelijat yhdeksi kokonaisuudeksi, jota on usein vaikea kuvailla. Tästäpä syntyi ajatus siitä, voisiko kuva tai vaikkapa video kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Asiaa lähtivät pohtimaan kaksi jo pikkuhiljaa eläköityvää speksaajaa valkoviinitonkan ääressä ja kas näin pidettiin I/O-Speksin ensimmäinen videotiimin kokous!
Videotiimin tärkein tavoite on taltioida yhteishenkeä, johon koko I/O-Speksi perustuu. Porukasta hioutuu yksi yhteinen I/O-perhe, joka tukee toisiaan tilanteessa kuin tilanteessa. Ensimmäinen video syntyikin yhteisellä lähikehityksen vyöhykkeellä ja sen tarkoitus on näyttää, mitä I/O-Speksi on. Ja sehän on tietysti parempaa kuin seksi, kuten täältä tulevalla videolla voi nähdä:

 

 

Kun videotiimi perustettiin, ei minulla on ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä on kuvaaminen, editoiminen ja mitä näitä juttuja nyt onkaan, on. Ajattelin testata lyhytelokuvien tekemistä töissä 9-vuotiaiden lasten kanssa, koska miten hankalaa se muka voisi olla? Itse täysin ummikkona löin iPadit lasten käsiin ja seurailin sivusta, kun he hoitivat homman kotiin toinen toisiaan opettaen ja uusia juttuja yhdessä kokeillen. Oivalsin, että I/O-speksiläiset ovat kuin nämä alakouluikäiset lapset. Itse en edelleenkään osaisi yksin kuvata tai editoida, tai mitä näitä nyt olikaan, mutta uskallan silti olla vetämässä videotiimiä, koska tiedän yhdessä pystyvämme ihan mihin vain. Olenkin äärimmäisen kiitollinen I/O-Speksin ensimmäiselle videotiimille sekä koko I/O-perheelle siitä heittäytymisestä, jolla he ovat tukeneet uunituoreen musiikkivideomme syntymistä!

Iida Saarivuori kuvaamassa musiikkivideota. Kuva: Linda Blomqvist
Iida Saarivuori kuvaamassa musiikkivideota. Kuva: Linda Blomqvist

Linda Blomqvist

It’s a match!

Eletään sateisen lokakuun varhaista torstaiaamua. Odotan vuosikurssilaisteni kanssa luennon alkua, kun puheenaihe vaihtuu netnografiasta I/O-Speksiin. Kuluu arviolta viisi sekuntia ja kyseiset ihmiset repeävät nauruun – olen kertonut olevani vuoden 2016 varainhankintavastaava. Ja vielä tiimivastaava, ajatella.

Ei-vielä-speksiläisten reaktio oli ymmärrettävä, sillä varainhankinta saattaa kuulostaa vieraalta. Siltä se kesäkuun alussa tuntuikin, erityisesti kun aiempi varainhankintakokemukseni koostui lähinnä partiolaisten adventtikalenterien myynnistä. (En ole siinäkään auringonvarma myyntitykki.)

Varainhankintatiimi vastaa panoksellaan siitä, että speksin pankkitilillä on rahaa. Eli: ilman meitä visuaalinen tiimi maskeeraisi vesiväreillä ja joisimme pikkujouluissa pelkkää vettä. Näitä kauhukuvia estämme ottamalla yhteyttä niihin potentiaalisiin tahoihin, jotka saattaisivat olla kiinnostuneita Suomen – tai vähintäänkin Turun – säkenöivimmän speksin tukemisesta.

Tehtäviini on tänä vuonna kuulunut tiimin Excelin pilkuntarkka päivitys, sähköpostin tarkistus noin parikymmentä kertaa päivässä sekä edustaminen tuotantotiimin kokouksissa. Tämän lisäksi kehun tiimin toimintaa epäsäännöllisesti kaikille (ei-vielä-)speksiläisille. Epävirallisesti olen speksimme nälkäinen sponsorisalapoliisi, joka etsii suurinumeroisia Tinder-pareja 24/7/365, kirjoittelee postikortteja Joulupukille ohjatakseen lahjansa speksille ja kerää jouluaattona naapurustossa speksikolehtia. Tähän mennessä olen sarjaihastunut potentiaalisiin sponsoritahoihin kymmeniä kertoja ja joukosta onkin löytynyt varsinaisia kultakimpaleita!

Mutta palataan takaisin siihen sateiseen lokakuun aamuun. Naurunpuuskasta toipuneet kaverit puhuvat speksistä kunnioittavaan sävyyn. Minua hymyilyttää: löysin edellisenä iltana lupaavan matchin, joka onnekseni tykkäsi myös I/O:sta.

Nähdään esityksissä!

Kuva: Heli Jämsén
Kuva: Heli Jämsén

Heli Jämsén,

I/O-Speksin varainhankintavastaava

Potkulautajengi! Phileas Fogg-tunnari! Miki Liukkonen!

Toukokuun  12.päivän käsistiimin muistiinpanot ovat nyt huvittavan näköisiä. Niin kuin oli tarkoituskin, ideoita heiteltiin vailla mitään sensuuria ja järkeä. Osa noista kevään ideoista jopa säilyi käsikirjoituksen lopulliseen versioon. Phileas Fogg säilyi idealistalla pitkään, mutta sekin kärsi lopulta “kill your own darlings”-kohtalon.

Kuva: Tuukka Määttänen

Kesän suurprojekti, I/O-Speksin käsikirjoituksen teko tuntuu hirveän kaukaiselta. Matkustaessani nyt Turun ja Helsingin väliä junalla, palautuu väkisinkin mieleen kesäkuun päivä, jolloin ravintolavaunu, Karjaan asema ja Bowien “Station to Station” -albumi loivat pohjan eräille speksin roolihahmoille. Samanlaisia tuokiokuvia kytkeytyy myös moniin lenkkireitteihin ja Itä-Berliinin terasseihin. Eihän speksin kuulukaan syntyä vain pimeässä huoneessa.

Käsistiimi tapasi kevään ja kesän aikana noin kuusi kertaa. Ennen juhannusta juoni ja henkilöt olivat pitkälti valmiita, mutta kuten tavallista, nekin muuttuivat ja saivat paljon lisäväriä ennen syksyä. Vaikka työskentely kesällä oli paikoin katkonaista ja hankalaa, viisihenkinen tiimi oli yllättävänkin hyvin perillä toistensa tekemisistä. Yhdessä kirjoittamisen hyvät ja huonot puolet tulivat kiusallisenkin tutuiksi, mutta välitöntä palautetta ja hullujen (?) ideoiden torpedoimista osaa nyt kyllä arvostaa.

Lokakuun lähestyessä suurin kirjoitustyö oli jo takana. Viimeisiksi töiksi jäi lähinnä repliikkien hiominen ja pahimpien aivopierujen poistaminen. Totta kai tärkein, eli esityksen nimen keksiminen, jäi aivan loppuun. Lopullisesta, huikean monimerkityksellisestä nimestä, speksikansa saa kiittää Roman Vinha -taiteilijanimellä esiintyvää käsistiimimme jäsentä. Hyvä Roman!

Pitkän viilaamisen ja siitä seuranneen kahden kuukauden speksihiljaisuuden jälkeen, päätin joulukuun puolivälissä vilkaista missä mennään. Vielä raakilemaisen läpimenon katsominen oli monella tapaa pelottavaa: Onko oma visioni täysin vääristynyt? Ovatko hahmot aivan erilaisia kuin ajattelin?

Pelko oli onneksi turhaa, ja esiintyjien sijaan sain läpsiä itseäni erään nolon asiavirheen takia. Ei siitäkään päässyt mihinkään, että jotkin repliikit tuntuivat ontuvilta viikkokausien hiomisen jälkeenkin. Pienet kauneusvirheet eivät kuitenkaan haitanneet, sillä näkemäni läpimeno oli hulvatonta, oivaltavaa ja ennen kaikkea intoa pursuavaa teatteria. Iloisimmista yllätyksistä vastasi eräs näyttelijä, joka oli jopa kehitellyt roolihahmolleen uusia repliikkeja, säilyttäen kuitenkin hienosti hahmon alkuperäisen tunnelman. Taivaan tähden, tästä tekstistähän pidetään!

Minun ja käsistiimin urakka vuoden 2016 I/O-Speksin eteen on tehty, mutta horisontissa häämöttävällä esityskaudella aion ehdottomasti istua katsomossa enemmän kuin kerran. Sinulle suosittelen samaa, sillä tänä vuonna I/O-Speksi kiitää korkealla – ja komeasti kiitääkin.

 

Nähdään ensi-illassa!

Tuukka Määttänen, käsikirjoitusvastaava