I/O-Speksi?

I/O-Speksi on Indexin ja Opexin, eli Turun yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kasvatustieteiden opiskelijoiden yhteinen speksi.

Lähtökohdiltaan speksi on käsikirjoitettu näytelmä, jonka juonen kulkua värittää live-musiikki ja tanssi. Improvisaatio, eli tuttavallisemmin ”omstartit” erottavat speksit muusta teatteritaiteesta.

Omstarteissa yleisö ottaa aktiivisen roolin ja vaikuttaa juonen kulkuun mitä eriskummallisimmilla tavoilla. Huutamalla ”omstart” on esiintyjien esitettävä kohtaus tai repliikki uudelleen. Omstartteja voi maustaa myös lisäämällä niihin eriskummallisia määreitä. Jokaiselle speksissä esiintyneelle huudot ”omstart ruotsiksi!” tai ”omstart, kerro totuus!” kuulostavat tutuilta. Toisinaan omstartit herättävät kuolleita eloon, tai yleisö pääsee seuraamaan bändin jäsenten kukkotappelua. Näissä tilanteissa ajankohtaisilta aiheilta tai yllätyksellisiltä juonenkäänteiltä ei vältytä.

Mitä mielipuolisempi omstart, sitä nihkeämmät olot esiintyjillä! Omstarteissa on näyttelijöiden lisäksi lupa suolata myös bändiä, tanssijoita, ohjaajaa, teknikkoja ja joskus lavalla saattaa pyörähtää myös viaton lavastajakin. Omstarttien ansiosta jokainen speksi-esitys on ainutlaatuinen. Legendojen mukaan I/O-Speksin esityksessä yleisö on villiintynyt huutamaan jopa toista sataa omstarttia!

Seuraa meitä somessa saadaksesi ensimmäisenä tiedon missä ja milloin pääset näkemään tämä upean spektaakkelin!

@ Eevamaija Virtanen