Näyttelijäjengin taival alkoi syksyllä viikoittaisilla improtreeneillä. Leikimme, nauroimme, tutustuimme, improsimme ja nauroimme vielä vähän lisää. Jossain vaiheessa saimme nenämme eteen roolituskyselyn: Minkälaista roolia toivot? Haluatko laulaa? Osaatko tanssia? Onko sinulla jokin piilevä supervoima, josta olisi hyötyä speksissä? Toivoin semi-isoa pahisroolia, ja sanoin voivani laulaa, jos on ihan pakko ja jos kokemukseksi riittää hämyisät karaokevedot. ”Nyt shyökshyy shukkula veeenukseeeeEEEn!”

 

 

Marraskuussa kaikkia jännitti, oli roolitusten aika… Toiveeni eivät toteutuneet, ne ylittyivät roimasti. Minulle napsahti naispääosa ja olen mukana kolmessa biisissäkin. Roolituksen jälkeen olin jopa hieman kauhuissani. Mitenköhän selviän tästä, enhän mää ole koskaan opetellut näin paljoa vuorosanoja tai laulanut bändin kanssa! Ohjaajille on varmaankin sattunut suuremman luokan lipsahdus tai sekaannus tai molemmat…

Pelkoni ovat kuitenkin osoittautuneet turhaksi (vaikkakin olen ns. kusi sukassa aina kun lähestyn mikrofonia), ympärilläni on niin paljon mahtavia tyyppejä, joilta tiedän saavani tarvittaessa apua. Treenitkin vain muuttuvat entistä hulvattomammiksi kokoajan! On mahtavaa joutua omstarttien myötä käsittämättömiin tilanteisiin. Tänään olen mm. tanssinut raivoisaa rättitanssia sekä pidätellyt naurua vastanäyttelijän solkatessa repliikkejään saksaksi. Alan kuitenkin epäillä, että kärsin jonkinlaisesta järkevän puheen tuottamisen vaikeudesta, sillä suusta tuppaa tulemaan oikeiden vuorosanojen sijasta mitä sattuu. ”Teinköhän mää väärin kun menin juomaan….mitähh?”

Speksi ei kuitenkaan olisi speksi ilman kaikkea hermoilua, sekoilua ja jäätymisiä mitä improon liittyy. Eihän tässä olisi mitään järkeä, jos kaikki sujuisi aina prikulleen oikein, niin kuin oli suunniteltu! Speksissä pääsen astumaan sille kuuluisalle elämysalueelle, pois tutusta ja turvallisesta. Enskassa nähdään!

Suurella Sydämellä *omstart* Suurella Perunalla,

yksi näyttelijöistä,

Paula Porrasmaa