Yleinen

Kauhun ja haikeuden yhdistelmä on mielenkiintoinen tunnetila

KAUHU: Alle kaksi viikkoa ensi-iltaan. Tulevalla viikolla about 24 tuntia reenausta. Päälle muu elämä mikä pitäis ehtiä elää jossain vaiheessa (työt, sivuaineiden pääsykokeet, opetusharjoittelu, keittiön pöydän ja pyykkikoneen hankkiminen, liikunta, syöminen & nukkuminen, anteeks missä välissä?). Oi niitä aikoja, kun valitin äidille et mulla ei oo mitään tekemistä.

HAIKEUS: Kaikesta kiireestä huolimatta pahinta on ajatella, että neljän viikon päästä tää kaikki on ohi. Muutama päivä sitten me näyttelijät reenattiin ensimmäistä kertaa yhdessä tanssijoiden kanssa. Samalla kun juteltiin jännityksen vallassa tulevista näytöksistä, joku tuli ihmetelleeks ääneen, et mitä me tehään sit ku tää loppuu. Niin siis oikeesti. Mitä mä teen? Voi olla että jämähdän rooliini ja kuljen pitkin Turun varjoisia kujia enkä suostu palaamaan normaaliin, suhteellisen kiireettömään arkeen.

Tilannemöhnäyskuva
Tilannemöhnäyskuva. Kuva: Stina Sihvo

HELP: Rakkaat sukulaissielut, ystävät ja muut läheiset. Kaks pyyntöä. Tulkaa nauttimaan meiän reilu puoli vuotta kestäneen projektin hedelmäisistä hedelmistä Turun Gongiin ja Stadin Kapsäkkiin. Voin ylpeydellä todeta, että meillä on huippu porukka tekemässä. Ja kiireestä kun oli puhe, ni en voi ku ihmetellä että miten ihmeessä kaikki speksiläiset on pystyny ja ehtiny panostamaan tähän näin täysillä. Vai pitäskö kysyy et miten speksiläiset on onnistunu opiskelemaan ja hoitamaan sosiaalisia suhteita tänä aikana? Vai onko onnistunu? (Nyt speksiläinen, käsi sydämelle ja soitto mummulaan!) Ojdå.

Niin ja sit se toinen pyyntö. Esityskauden jälkeen auttakaa meitä palaamaan takas normaaliin elämään. 😀

Mutta nyt en kyllä enää halua ajatella elämää speksin jälkeen. Onneks sunnuntaina saa taas napsauttaa aivot speksiasentoon ja reenata ihan kunnolla <3

Possepose<3
Possepose<3

Stina ^^
Näyttelijä